Luuhamara

tuuli kulkee maita kylmät sateet helmoissaan

katse (niinkuin vanhan miehen) lakaisee maisemaa

ajatus onnesta

saalis nylkemätön

turhaan kouristelee seinäkoukussa



kuin kehyksistään irrotettu maalaus

tai kesken syntymäänsä kuollut vapaus

ei riko aikaa virta aavehiukkasten

sen tyhjä autius

hyväksyy