Lihan syvyyksiin

Pelko tanssii hymyn laidalla, iho luiden kaunistuksena

valkeassa pinnassasi suonet kuohuu, salamoi

valo pyhin sotajoukoin hiipii ihmeen ääriviivaa

avaruuden kalvon alla kirkonkello huminoi

toinen tahtoo jatkuvuutta, toinen hetken kestävän

toinen ottaa vaatteet pois ja toinen riisuutuu

toinen kasvaa hellyydestä, toinen käärmevyyhden alla;

hiillos kytee kumpaisenkin häpyluiden holvissa



Tässä kuoro laulaa ajasta, kun pyhää maata vallattiin

tässä kuoro laulaa:

Ei se ennen ollut näin, oltiin vain ihmisiä

elävältä haudattuina jokapäivän ankeuteen...

elävältä haudattuina

syvyyksiin lihamme syiden!



Hiki hioo kasvoluita, hampaat välkyy, huuto raikaa

vettyneillä ohimoilla kaaret sädekehien

minä tunnen pienuuteni kannustavan julmuuteen

kannattelemana taakan rajattoman armottomuuden



Tässä kuoro laulaa ajasta

kun pyhää maata hävittiin;

tässä kuoro laulaa

ajasta:



Pian loppu julma kuten täällä sopii olettaa

nousee, voittaa jumaluuden, jota kokeiltiin

joka tahtoo rakkautta mieli täynnä pelkkää vihaa

herää ludelavitsalta, nyrkki kauhoo kylmää lihaa



Ei se ennen ollut näin...