Kalevan miekka

Minussa asuu kansan rivit syvät

ja lopulta ne minut hyväksyvät

vaikka ovat minut unohtaneet



Olen sentään kansan peilikuva

ja nyt elän täällä vainottuna

olkaa kirotut te uskonne kadottaneet



Rivit minusta kirjoitetut

oodit minusta lauletut

eivät meille tee tarpeeksi kunniaa



Hautaani täytetään kirouksilla

vihalla ja manauksilla

sorretaan ryhtiä valmiiksi kumaraa



Minä olen Kalevan miekan kantaja

olen pohjoisen surun ja murheen antaja

minä köyhän kansan viljaa niitän ja

sen runsasmuotoiset naiset siitän ja

orgiat vain jatkuvat ja te hyväkkäät

ette tiedä onko hautajaiset vai häät

sillä olen Kalevan miekan kantaja

olen pohjoisen surun ja murheen antaja



Mielipiteeni ryvettyneet

ovat museossa pölyyntyneet

vanhaa virttä veisaan korvessa



Suot väkisin pelloiksi teen

perheen ajan pakkaseen

ties monennessako polvessa



Minä olen isienne kuva

totinen, helposti haavoittuva

vielä täältä nousen ja sitten näät



Tanssiessa astun varpaillenne

silti kuulumme toisillemme

kanssani vietät ikimuistoiset haulikkohäät