Popov, runokone ja minä

Kello löi jo aamun tunteja,

Viiden viisari todeksi sen

Totesi.

Eivät suotta silti valvottuja

Olleet yöni, olinhan runokoneeni

Valtaisan viimein saanut valmiiksi.

Tuli kamala sää ja jääkaapista mies

Sano nähneensä erään, joka nenänsä

Perään

Oli kiljunut, karjunut mieltä vailla

Vai sillä lailla

No, mikäs minä olen siihen

Enää lisäämään mitään?



...Kun huolenaiheita omiakin

On jo aivan riittämiin;

Koneeni runojaan siittää, se

Laulaa ne toisaalla muille!

...Ja ventovieras klyyvariani

Irti repiä koetti;

Mikähän senkin pään sekoitti?



Se työnsi jalkaa oven väliin,

Minä vedin kiinni uksen;

Tein varman vaikutuksen,

Kun se kerran pakeni rappukäytävään...

Ja ikkunastani nään...



Kun lapset sitä ilkkuu,

Nauraen pilkkaa,

Sen veristä nilkkaa,

Kysyy

"Hei!

Nenääkö löytynyt ei?"

Ei!

"Nenäänsä löytänyt ei!"

Ei!



Kello löi jo aamun tunteja

Kun Popov päätti työnsä.